Rengashalli, HF-autohuolto Oy

HF autohuolto Oy:lle rakennettiin uusi rengashalli heidän toimitilojensa yhteyteen Riihimäelle, jossa pystytään lastaamaan ja purkamaan tavaroita lähes joka suunnasta liukuovien ansiosta.

Hallin suunnitteli Masirak Oy (Marko Siivonen) yhdessä Someron terästyö Oy:n kanssa, joka myös toteutti hallin. Tärkeänä lähtökohtana oli, että halli pystytään saamaan auki monelta sivulta, jotta tavaroiden varastointi olisi mahdollisimman helppoa ja kätevää. Hallin päätyihin tuli 2 liukuovea kulkuovilla ja molempiin sivuihin 16 liukuovea.Rakenteet tuli suunnitella niin, että saatiin vankka ja kestävä halli aikaiseksi vaikka liukuovia tulikin useita. HF autohuolto Oy tekee raskaan kaluston korjauksia ja huoltoja mm. Volvo trucksille. Uuteen rengashalliin mahtuu jopa 1500 raskaan kaluston rengasta.

Liukuovissa käytettiin Helaformin 500-sarjan tuotteita, joilla pystytään kantamaan jopa 500 kg liukuovia. Kiskoa asennettiin yhteensä 208 metriä tuplakiskoituksella. 500-sarjalla ovet liukuvat kevyesti ja sinkityt teräsosat takaavat kestävyyden vuosiksi eteenpäin. Kiskojen päälle tehtiin vielä peitelevyt tuomaan lisäsuojaa kiskojärjestelmille Suomen vaihtuvilta sääolosuhteilta. Alaohjain kulmaraudan Someron terästyö toteutti, itse ja käyttivät siinä Helaformin alaohjainrullaa.

Hallin mitat: 12 m x 46,80 m
Liukuovien lukumäärä: 36 kpl.
Yhden ovilehden koko 2700 x 6000 mm ja paino n. 215 kg.

3D-havainnointivideo liukuovien toimintaperiaatteesta:

 

Sarja: 300/500

Ovivalmistaja: Someron terästyö Oy

Pyydä tarjous

Jätä meille tarjouspyyntö haluamastasi ratkaisusta, niin teemme tarjouksen.

Jätä meille tarjouspyyntö

Jälleenmyyjät

Helaform tuotteita on saatavilla ympäri Suomea, löydä lähin jälleenmyyjäsi karttapalvelustamme.

Löydä lähin jälleenmyyjäsi

Tässä referenssissä käytetyt tuotteet

Samankaltaisia referenssejä