Päiväkoti Louhikko, Helsinki

Liukuovilla tuotiin esteettömyyttä ja turvallisuutta tilojen käyttöön.

Louhikon päiväkoti sai uudisrakennuksen Helsinkiin vanhan tilalle. Uuteen päiväkotiin tuli 48 paikkaa nykyistä enemmän eli 132 tilapaikkaa.
Tilat on suunnitellaan vastaamaan varhaiskasvatuksen nykyisiä toimintatapoja, joissa korostuu lasten osallisuus ja pienryhmätoiminta.
Tiloissa on otettu hyvin huomioon muunneltavuus ja esteettömyys, jonka vuoksi myös liukuovet olivat isossa roolissa tässä uudisrakennuksessa.

Liukuovia tuli pääosin pesuhuonetiloihin, joissa ovia pidetään usein auki-asennossa helpon kulun takia. Ja juuri tästä syystä seinälle menevät liukuovet ovat paras valinta oviksi, sillä toisin kuin perinteiset saranaovet, ne eivät vie yhtään tilaa ruuhkaisilta käytäviltä auki ollessaan. Tämä siis tuo esteettömyyttä ja turvallisuutta pienille lapsille tiloissa liikkuessa. Liukuovissa käytettiin Peitelevysarja 75 Flow-sarjan kiskojärjestelmiä, joita tuli yhteensä 8 pesutilaan (16 ovilehteä) kahteen kerrokseen. Asennuksen sujuvuutta lisäsivät nopeasti asentuvat peitelevyt, jotka vaan lopuksi napsautettiin paikoilleen peittämään kiskojärjestelmä. Järjestelmään on myös saatavana Soft close-mekanismit, jotka tuovat käyttöturvallisuutta ja äänettömyyttä liukuovien käyttöön. Oviin vetimet toteutettiin koko oven mittaisilla listavetimillä, jonka ansiosta ovea pääsee vetämään niin lapsi kuin aikuinenkin vaivattomasti.

Näiden lisäksi Louhikon päiväkotiin toteutettiin lasiliukuovia harraste/monitoimitiloihin, sekä ryhmätiloihin. Lasiliukuovet toteuttiin Helaformin 75 Flow-sarjalla. Myös ulkovarastoihin valikoitui tilan säästön vuoksi liukuovet, jotka toteutettiin 75-sarjan teräskiskoilla ja -pyörästöillä.

Sarja: 75, 75 FLOW

Pyydä tarjous

Jätä meille tarjouspyyntö haluamastasi ratkaisusta, niin teemme tarjouksen.

Jätä meille tarjouspyyntö

Jälleenmyyjät

Helaform tuotteita on saatavilla ympäri Suomea, löydä lähin jälleenmyyjäsi karttapalvelustamme.

Löydä lähin jälleenmyyjäsi

Tässä referenssissä käytetyt tuotteet